Olen 48-vuotias neljännen kauden kansanedustaja Lapista. Kuluneella vaalikaudella olen toiminut perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja tarkastusvaliokunnan jäsenenä. Toimin myös Lapin hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajana ja Rovaniemen kaupunginvaltuutettuna. Perheeseeni kuuluu puolisoni Esa, 13-vuotias Aava ja 17-vuotias Veeti. Asumme Rovaniemellä Ounasvaaran juurella. Harrastuksiani ovat elokuvat ja ulkoilu.

Sivistynyt yhteiskunta näkyy siinä, miten se pitää huolta sen heikommassa asemassa olevista jäsenistään. Tämä on minulle kaikkein tärkein teema omassa vaalityössäni.
Meidän tulee huolehtia siitä, että elämme tulevaisuudessakin maailman parhaassa maassa, jossa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään ja ylläpidetään.
Jotta selviäisimme tästä, tulee meidän huolehtia niistä ihmisistä ja yrityksistä, jotka kannattelevat Suomea päivittäisessä työssään ja toimintansa kautta.

Olen ulkosaariston tuulten karaisema ehdokas, sinnikäs puurtaja, saavutan päämääräni. Politiikasta minulla on kokemusta 2. kautta kaupunginvaltuutettuna, sekä nyt hyvinvointialueen valtuutettuna.

Paraisilla olen tehnyt kolmasosan kaikista valtuustoaloitteista 6 vuoden aikana ja saanut aikaan suuria muutoksia mm kaupungin organisaatiossa ja lastensuojelun puutteiden esiinnostajana. Muutoksista ovat myös kertoneet valtakunnan otsikot.

Olen alun perin turkulainen, monen mutkan kautta auralaistunut, ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen sekä Auran vasemmiston puheenjohtaja. Työskentelen Loimaalla kotihoidossa ja olen superilaisten pääluottamusmies. Näen, että suurimmat haasteet tulevalla eduskuntakaudella liittyvät kansalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen, luonnon tasapainon säilyttämiseen ja ihmisten välisen tasa-arvon toteutumiseen. Olen valmis tekemään töitä näiden asioiden eteen.

Olen turkulainen 28-vuotias kulttuurituottaja sekä näytelmän kirjoittamisen ja dramaturgian opiskelija. Toimin Turun Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä kaupunginvaltuutettuna sekä kulttuuri- ja nuorisolautakunnan varapuheenjohtajana. Lisäksi olen Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja. Koulutukseltani olen filosofian maisteri. Kärkiäni vaaleissa ovat koulutus ja sivistys, kulttuuri, luonto sekä hyvinvointivaltion uudistukset. Tärkeimmät arvoni ovat solidaarisuus ja tasa-arvo

Olen Nokialla asuva kansanedustaja, perheenisä ja urheilumies. Olen ollut 22 vuotta kaupunginvaltuutettuna ja tällä hetkellä vaikutan myös kaupunginhallituksessa.
Koulutuksena liikunnanohjaajan AMK opinnot, ja talonrakentajan toisen asteen opinnot. Kärkiteemoinani; osaaminen, turvallisuus, liikunta ja hyvinvointi.

Olen Marika Ala-Herttuala, lähihoitaja varhaiskasvatuksessa ja opintovapaalla tämän kevään varhaiskasvatuksen opettajan opinnoissa.
Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta olen saanut oppia ja kokemusta yli 10 vuoden aikana eri luottamustehtävissä ja ne ovat tuoneet erilaisia yhteistyöverkostoja sekä työelämään että arkeen.
Jokaisella hyvinvointiyhteiskunnassa tulisi olla toimiva ja turvallinen arki. Jokaisella tulisi olla tasa-arvoinen työelämä, koulutus sekä julkisen hoivan palvelut!

Olen Raahelainen 55-vuotias perheellinen mies. Työkokemusta on palvelualalta, teollisuudesta ja työhallinnosta, josta sitä on kertynyt yli 30 vuotta. Työelämän ja varsinkin työvoiman saatavuuteen liittyvät teemat ovat tulleet työssäni tutuksi. Kuntapäättäjänä olen kolmannen kauden valtuutettu, toista kautta kaupunginhallituksessa, hallituksen edustaja tulevaisuuslautakunnassa ja konserni- ja riskienhallintajaoksen jäsen. Lisäksi OP Raahentienoon hallintoneuvoston jäsen.

Politiikassa minulle tärkeitä teemoja on sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Pyrin avoimeen yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa.
Eduskunnan tärkein tehtävä on huolehtia taloudesta siten, että hyvinvointi kansalaisten kesken jakaantuu tasaisesti, eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Hyvinvointivaltion on oltava se viimeinen oljenkorsi, joka nappaa kiinni sen, joka kyydistä meinaa pudota.
Meille kaikille tulee heikkoja hetkiä ja meistä kaikki tarvitsee elämänsä aika tukea.

850 vuotias Lähihoitaja, joka työskentelee lastensuojelun parissa. Sydäntä lähellä on lapset ja nuoret ja heidän hyvinvointi. Mielenterveyspalveluita tulee lisätä heille. Mottona: Olen sen puolella, jolla on kaikkein vaikeinta.