Olen 59-vuotias perheellinen Eurasta. Minulla on kaksi lasta ja yksi lapsen lapsi.
Viimeiset 27 vuotta olen työskennellyt Metsä Fibren Rauman sellutehtaalla. Olen SAK:n edustajiston jäsen.
Toimin aktiivisesti myös alue- sekä kunnallispolitiikassa.
Olen Satakunnan hyvinvointialueen hallituksen ja aluevaltuuston jäsen sekä Satakunnan maakunnallisen yhteistyöryhmän pj.
Vasemmistoliiton puoluehallituksen kokouksiin osallistun varajäsenenä sekä Euran kunnan valtuuston 3. varapuheenjohtaja

Olen kahden lapsen ruuhkavuosia elävä äiti ja ammatiltani tutkija. Koulutukseltani olen fysioterapeutti ja terveystieteiden tohtori. Innostuin politiikasta, koska haluan vaikuttaa siihen, miten yhteiskuntaamme ylläpidetään ja kehitetään. Minulle tärkeitä asioita ovat sosiaalinen oikeudenmukaisuus, koulutus (mukaan lukien varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus) sekä sosiaali- ja terveydenhuolto. Osaajia ei synny ilman tutkimukseen ja koulutukseen panostamista. Työntekijöistä on pidettävä huolta.

Olen pitkään politiikassa toiminut lähihoitaja. Toimin Kangasalan valtuuston puheenjohtajana, aluehallituksen varapuheenjohtajana sekä maakuntavaltuuston varapuheenjohtajana. Olen myös varakansanedustaja. Minulla on laaja kokemus asioiden hoitamisesta sekä vahva kosketus suomalaisten arkeen. Jalat pysyvät tukevasti maan pinnalla päivätyöni, varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävien kautta Uskon, että eduskunnassa tarvitaan myös meitä perustyötä tekeviä ihmisiä.

Olen Aira Kyläniemi 54-vuotias ravitsemistyönjohtaja Pihtiputaalta. Olen Pihtiputaan Demarit ry:n pj, sivistysltk:n jäsen ja Keski-Suomen piirihallituksen varsinainen jäsen. Haluan vaalikentillä tuoda tiedoksi ja viedä eteenpäin, millaista on asua ja elää pienellä paikkakunnalla. Pidän tärkeänä, että peruspalvelut, lääkäripäivystys, labra, röntgen ja hammashuolto säilyy pikkukunnissa. Kuntien elinvoimaisena pitäminen on tärkeää. Harrastuksiani on puutarhanhoito, käsityöt ja monet talkootyöt.

Keski-Suomen ja keskisuomalaisten hyvinvointi on ollut minulle aina tärkeää. Sen eteen olen tehnyt työtä niin työelämässä kuin luottamustehtävissänikin ja haluan jatkaa tätä työtä edelleen.
Minulla on pitkä kokemus K-S:n maakuntavaltuutettuna, koulutuskuntayhtymän valt pj, Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna ja monissa valtakunnallisissa tehtävissä
Nyt toimin Keski-Suomen Hyvinvointialueen valtuustossa 2. varana ja sen turvallisuusjaostossa. Olen myös Jyväskylän Eläkkeensaajien puheenjohtaja.

Kätilön sanoilla “täältä ei tule muuta kuin tukkaa” synnyin Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä ja töiden myötä kotiuduin Kainuuseen. Päätöksentekoani ohjaavia arvoja ovat tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lapset ja nuoret, ikäihmiset sekä työelämän ja työntekijöiden asiat. Saat minusta yhteistyötaitoisen, luotettavan ja helposti lähestyttävän asioiden hoitajan. Tukka on ajansaatossa ohentunut mutta ennemmin ratkaisen ongelmia kuin synnytän niitä.

Olen ehdolla eduskuntavaaleissa, koska haluan olla mukana rakentamassa moninaisempaa oikeudenmukaisempaa, yhdenvertaisempaa ja kestävämpää Suomea kaikille. Olen aina toiminut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Olen ihmisoikeuksien puolustaja. Palautetaan yhdessä ihmisten toivo ja luottamus yhteiskuntaan.

Olen 54-vuotias sairaanhoitaja. Asun perheeni kanssa Uudessakaupungissa.Tavoitteeni kansanedustajana on
hyvinvointialueiden rahoituksen turvaaminen ja kansalaisten ostovoimasta huolehtiminen. Pelkillä
leikkauslistoilla emme pärjää, painopiste on edelleen oltava työllisyysasteen nostossa.
Haluan puuttua ihmisten väliseen terveydelliseen eriarvoisuuteen niin, että terveys- ja sosiaalipalvelut ovat
jokaisen saavutettavissa.

Naimisissa, 2 aikuista lasta ja 4 lastenlasta. AY-liikkeessä vuosikymmeniä – pääluottamusmiehenä 16v. ja työsuojeluvaltuutettuna 11v. Näiden jälkeen 21v. aluepäällikkönä JHL:ssä.

Reilu työelämä ei ole itsestään selvyys. Sitä on tavoiteltava ja ylläpidettävä kaikin keinoin!

Julkisten palvelujen saatavuus ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen (mm. työttömyysturva, asumistuki, toimeentulotuki) säilyttäminen on tärkeää – niistä ei saa leikata!

Helmeämme – Saaristomerta on suojeltava

Olen 67 vuotias eduskuntavaaliehdokas Ylivieskasta. Perheellinen; vaimo ja kaksi poikaa sekä 4 lastenlasta. Minulla on pitkä 45 vuoden työhistoria tietoliikenteen parissa. Noin 30 vuotta olen toiminut pääluottamusmiehenä ja se myötä olen ollut myös kaksi kautta sähköalojen ammattiliiton edustajistossa. Kunnallisissa luottamustoimissa vuodesta 1996 asti ja edelleen.