Olen 49-vuotias kansalaisaktivisti ja Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Helsingistä. Koulutukseltani olen ympäristösuunnittelija, AMK.
Poliittista kokemusta olen kerännyt toimimalla Helsingin liikuntalautakunnan varajäsenenä, Hekan hallituksissa ja vuokralaisdemokratiatoiminnassa, Asukasliiton järjestösihteerinä, Kuluttajariitalautakunnan vuokra-asiajaostossa, PAM:n ammattiosaston jäsenenä, sekä Euroopan vasemmiston hallituksessa ja sääntövastaavana.

Olen ehdolla, koska haluan tehdä jatkossakin työtä suomalaisten eteen, sillä hyvinvointivaltio vaatii puolustajaansa. Meidän täytyy jatkaa panostuksia ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen, jotta voimme varmistaa suomalaisille hyvän ja terveen elämän. Tarvitsemme kestävää taloudenpitoa, mutta meidän ratkaisumme ei ole leikata ihmisille tärkeistä palveluista, kaikista heikoimmin pärjäävien toimeentulosta tai kokonaisturvallisuudesta. Teen työtä, jotta huominen olisi jokaiselle suomalaiselle parempi.

Moi!
Olen 30-vuotias kahden lapsen isä. Työssäni toimin anestesiahoitajana. Koulutukseltani olen siis sairaanhoitaja. Työntekijöiden oikeudet ovat minulle tärkeä asia ja ne vaativat edelleen työtä ja tarkkkailua. Muut vaaleissa minulle tärkeät teemat ovat ilmastonmuutoksen vastainen työ, eriarvoisuuden vähentäminen ja matalapalkka-alojen ongelmat.

Vastaukseni nykyisiin globaaleihin ja kansallisiin kriiseihin on julkisen sektorin turvaaminen ja vahvistaminen, koska se luo pohjan selviytyä yhdessä kriiseistä sekä mahdollistaa sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen. Hyvä sosiaali- ja koulutuspolitiikka ovat myös parasta turvallisuuspolitiikkaa. Sosiaalityöntekijänä tunnen hyvin niin auttamisen mahdollisuudet kuin puutteetkin avun saamisessa. Yhteiskunnallisten ratkaisuiden tulee perustua tietoon.

Uusioperheen aikuinen, kotoisin Keminmaasta. Koneenasentaja kivenmurskain loppukokoonpanossa. Teollisuusliitto/ay-aktiivi. Toimin Teollisuus7 puheenjohtaja.
Kolmatta kertaa eduskuntavaaliehdokkaana.

Olen päätoiminen pääluottamusmies, lähihoitaja, isä ja kaupunginvaltuutettu. Politiikassa tavoittelen toimivaa ja reilua työelämää, laadukkaita julkisia palveluita sekä sosiaalisesti kestävää punavihreätä siirtymää. Myös kulttuuri ja joukkoliikenne ovat suuria kiinnostuksen kohteitani.

Olen 58-vuotias sairaanhoitaja ja ammattiyhdistysaktiivi.
Olen Sastamalan kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen jäsen sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu. Lisäksi olen ammattiliittoni Tehyn valtuuston jäsen, STTK:n edustajiston jäsen ja toimin Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa.
Vahva halu vaikuttaa yhteisiin asioihin sai minut lähtemään ehdokkaaksi. Tavoite hyvinvoinnin ja toimeentulon lisääminen. Reilu työelämä. Jokaisen pitää saada työstään palkka, jolla tulee toimeen.

ei esittelytekstiä

Olen 48-vuotias sosiaali- ja terveyspalveluiden apulaispormestari ja Etelä-Hervannan koulun apulaisrehtori. Olen työskennellyt apulaispormestarina vuodesta 2017 asti. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja olen toiminut myös äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Olen Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen. Minulla on pitkä kokemus suomalaisesta työelämästä ja minulle tärkeitä arvoja ovat työelämän oikeudenmukaisuus, reilu yhteiskunta ja työelämän pelisääntöjen noudattaminen.

Hei! Olen Liban, tamperelainen kaupunginvaltuutettu (2021-) ja ammattiliiton alueasiamies. Työni ohessa viimeistelen yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoa. Omaan aktiivisen historian nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa ja haluan työlläni edistää yhdenvertaista, ekologista sekä köyhyydestä vapaata Suomea.