Olen 37-vuotias varavaltuutettu ja toiminut viimeiset 10 vuotta Helsingin kuntapolitiikassa. Olen ehdolla eduskuntavaaleissa, sillä haluan rakentaa tulevaisuuteen katsovaa, kestävää yhteiskuntaa. Ympäristön kantokyky on otettava kaiken päätöksenteon lähtökohdaksi. Toimenpiteitä tarvitaan nyt, jotta säästymme vakavammilta ongelmilta tulevaisuudessa. Heikommassa asemassa olevilta leikkaaminen ei tarjoa ratkaisua niihin kriiseihin, joita yhteiskuntamme nyt kohtaa, vaan pelkästään syventää niitä.

Olen Riku Juhani Nieminen, 36 -vuotias Kajaanissa 18-vuotiaaksi asti kasvanut, sittemmin helsinkiläistynyt kahden ihanan lapsen vuoroviikkoisä.

Päätin lähteä politiikkaan koska tämä aika vaatii mielestäni rohkeutta seisoa koulutuksen, kulttuurin ja luonnon puolella.

Äänestä minua, jos haluat eduskuntaan tulevaisuuteen pelotta katsovan ja reiluuden puolesta taistelevan ikiliikkujan!

Olen Funda Demiri 24- vuotias Vantaan Martinlaaksosta. Olen ammatiltani lähihoitaja ja töissä Vantaan päihdepalveluissa. Toimin Vantaan kaupunginvaltuutettuna sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutettuna. Politiikassa minulle tärkeää on eriarvoisuuden vähentäminen, ihmisoikeuksien edistäminen sekä ilmastokriisin hillitseminen. Tavoittelen kansanedustajan paikkaa, jossa asioihin pääsee vaikuttamaan vielä kokonaisvaltaisemmin.

Olen 35-vuotias projektijohtaja ja tanssija Helsingistä. Työskentelen vammaisten taiteilijoiden aseman edistämisen parissa. Politiikassa toimin Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan yksilöasiain jaostossa.

Eduskuntavaaleissa ajan oikeudenmukaista ja tulevaisuuteen katsovaa talouspolitiikkaa ja riittävää toimeentuloa kaikille. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kriisi on ratkaistava. Puolustan yksinasuvia, lapsia, vammaisia ja taiteen ja kulttuurin rahoitusta.

Tarvitsemme vahvistusta sekä soten rahoitukseen että palvelupolkujen kehittämiseen.
Naisvaltaisten matalapalkka-alojen arvostus tulee näkyä palkassa. Vuokraa ja kauppaostoksia ei makseta pelkällä kutsumuksella.
Olen myös ruoka-apu – ja asunnottomuustyötä tekevän järjestön pj. Järjestöjen työtä tulee tukea ja ruoka-apujärjestöjen rahoitus turvata.
Perheeseeni kuuluvat puoliso ja 2 jo aikuista lastamme. Olen sekä valtuutettu että aluevaltuutettu. Kävelylenkit ja dekkarit tuulettavat ajatuksia.

Olen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin pitkäaikainen johtaja ja sosiologian professori. Suomi on edelleen luokkayhteiskunta. Elämän ehdot ovat hyvin erilaisia niin terveyden, koulutuksen kuin toimeentulonkin suhteen. Oikeiston vaalivoitto tietäisi luokkaerojen kasvua entisestään. Oligarkkien Venäjä on pro-business politiikan ääritapaus. Ilman vahvaa demokraattista vasemmistoa ja ay-liikettä ei voi olla hyvinvointiakaan. Vaalitunnukseni on: Äänestä älykkäästi – Älä leikkaa elämääsi

Hei, olen 19-vuotias lukiolainen ja tarjoilija. Tärkeimpiä arvojani ovat oikeudenmukaisuus, rauha, solidaarisuus, sosialismi ja luonto. Vaikuttamaan lähdin mukaan jo 13-vuotiaana ja osaamista minulle on kertynyt runsaasti vuosien varrella. Minua äänestämällä saat asiat edellä toimivan, tulevaisuuteen katsovan ja periksiantamattoman kansanedustajan

44-vuotias rasvanahkaduunari, joka on kasvanut itä-vantaalta ja asunut vuosin saatossa ympäri pääkaupunkiseutua Sipoo, Helsinki ja Vantaa akselilla.
Kahden urheilevan teini-ikäisen lapsen ja 11kk koiran täysipäiväinen vanhempi. Urheilu- ja taide lähellä sydäntä.

Lainaus ystävän viestistä ehdokkuuteen liittyen:
”Kova💪✊ Ja humaani❤️Käy!!”

Instagramissa vo ja saa seurata;
@herra_kansanedustaja

Olen 48- vuotias savonlinnalaislähtöinen Imatralla asuva mies. Olen työskennellyt poliisin valvonta- ja hälytyssektorin monialaisissa tehtävissä vuodesta 2003. Istun kolmatta kautta Imatran kaupungin luottamustehtävissä ja ensimmäistä kautta Etelä-Karjalan hyvinvointialueen luottamustehtävissä.
Työssäni kohtaan paljon nuoria ja varttuneempaa väestöä. Väitän, että minulla on kosketuspinta-alaa monenlaisiin kohderyhmiin, myös elämänsä hallinnan kanssa oireileviin ja epäsosiaalisiin ihmisiin.

Olen 41-vuotias eduskuntavaaliehdokas Porvoosta. Toimin tapahtuma-alan yrittäjä kahdessa yrityksessä ja tämän lisäksi työllistyn soitonopettajana. Pääasiallinen työni musiikin parissa on bändimme Vesterinen Yhtyeineen. Toimin vasemmistoliiton valtuutettuna Porvoon kaupunginvaltuustossa, sekä Itä-Uudenmaan aluevaltuustossa. Poliittisiin lempiaiheisiini lukeutuvat mm. sosiaaliseen tasa-arvo, ekologisuus, kiertotalous sekä eläinoikeudet. Ennen kaikkea olen kuitenkin kulttuuriammattilaisten asialla.