Olen ex kansanedustaja (2007-2012) ja ex piispa (1998-2005). Jäin eläkkeelle Diakonissalaitokselta viime keväänä. Olin Sdp:n varapuheenjohtaja 2008-2012. Olen teologian tohtori, etiikan alan väitöskirja valmistui 1994. Käyn vaaleihin väittämällä että arvoilla on väliä. Neljä minulle tärkeätä arvoa ovat: ilmasto, ihmisoikeudet, oikeusvaltio ja osallisuus. Jokaisen arvon kohdalla on kyse suunnasta, jolla turvataan mahdollisimman hyvä elämä jokaiselle ihnmiselle kansallisesti ja globaalisti.

Työskentelen varhaiskasvatuksen lastenhoitajana vuoropäiväkodissa.
Olen Oriveden kaupungilla Tehyn pääluottamusmiehenä ja ao.365 hallituksessa jäsenenä. Työmarkkinakonsultiksi valmistuin vuonna 2019.
Toimin Suomen Lastenhoitoalan Liiton hallituksen jäsenenä ja Pohjois-Hämeen Lastenhoitoalan yhdistys ry:n puheenjohtajana.
KEVAn valtuustossa olen varavaltuutettuna.
Orivedellä olen kaupunginvaltuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen.
Oriveden vasemmistossa vaikutan myös vahvasti.

Olen 2006 vuodesta asti tehnyt töitä koulunkäynninohjaajana sekä toimin yli 12-vuotta perhehoitajana eli sijaisäitinä. Kokemusta on kertynyt kovasti koulumaailmasta ja nimenomaan ruohonjuuritason työstä. Tiedän, mitä on tehdä töitä määräaikaisilla sopimuksilla vuodesta toiseen pienellä palkalla sekä kesät työttömänä ja koulun loma-ajat palkattomalla työnkeskeytyksellä. Lastensuojeluun liittyvät asiat tulivat tutuiksi sijaisvanhemmuuden myötä.
SAK:n vaaliteemat sopivat hienosti omiin ajatuksiin.

Tässä ohjelmani:
Jokainen työntekijä Suomessa on nyt yhteiskunnallinen tuottaja, joka koti-, yhteisö- ja julkistalouden piirissä luo edellytykset yksityiselle tavara- ja palvelutuotannolle. Siksi kaikilla työpaikoilla tulisi tehdä yhdessä päätökset sosiaalisesti ja ympäröllisesti kestävästä tuotannosta: mitä, miksi, milloin, missä ja miten tuotetaan ja ylijäämä hyödynnetään. Se on ekologista demokratiaa kohtuutalouden toteuttamiseksi: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla ja alati.

Olen 47-v järjestösektorin toiminnanjohtaja. Asun kahden teinin, kahden kissan ja koiran kanssa Hyvinkäällä. Elämä on kuljettanut minua reitillä Helsinki – Järvenpää – Espoo – Wien – Kathmandu – Vantaa – Helsinki – Hyvinkää. Ja nyt suuntana eduskunta!

Maapallo ei kestä jatkuvaan kasvuun perustuvaa talousmallia, joten meidän on pikaisesti uudelleenajateltava talous ihmisten hyvinvoinnin ehdoilla.

Olen 57-vuotias perheenäiti ja kätilö Helsingistä. Minulle perheiden, lasten ja nuorten hyvinvointiin panostaminen ovat tärkeitä asioita. Lapsissa on tulevaisuutemme. Haluan myös nähdä enemmän iloa ja väriä maassamme.
Rauha rakennetaan pienistä asioista. Pidetään huoli toisistamme, metsistämme ja annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Olen 41-vuotias perheenisä, palvelupäällikkö ja muusikko Uudeltamaalta. Teen päivittäin töitä uusimaalaisten nuorten hyvinvoinnin, osallisuuden ja työllisyyden edistämiseksi Omnian Nuorten työpajoilla. Näiden asioiden puolesta haluan työskennellä valtakunnallisesti kansanedustajana. Sote-alan työkokemusta minulla on myös mm. päihde- ja mielenterveyskuntoutuksesta sekä Kelasta. Palveluiden tulee vastata ihmisten palvelutarpeeseen oikea-aikaisesti ja ihmisten omaa toimijuutta edistävästi!

Olen monikulttuurisen perheen äiti ja eläinpoliittinen asiantuntija. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ympäristöpolitiikan koulutusohjelmasta, pääaineenani luonnonvarahallinta. Vaaliteemojani ovat reilu yhteiskunta, ilmasto ja eläinpolitiikka. Lähden ehdolle, sillä tarvitsemme eduskuntaan ihmisiä edistämään sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa. Minulle tärkeitä arvoja ovat muun muassa ihmisoikeudet, intersektionaalinen feminismi, eläinoikeudet, sekä ilmastoasiat.

Nimeni on Rahim Alizada. Olen helsinkiläinen liiketalouden opiskelija, jalkapallofani ja puuhakas kansalaisaktivisti. Suuri osa ajastani kuluu vapaaehtoistyön parissa ja parhaillaan toimin Sadankomitean hallituksen jäsenenä. Olen aikaisemmin toiminut CMI:n nuorten, Lennoneiden rauhanlähettiläänä. Merkittävin ja vaikuttavin työni tulee kuitenkin raa’asta kansalaisaktivismista. Jo vuosia olen edesauttanut maahanmuuttajien kotoutumistyötä, puhunut yhteiskuntarauhasta ja maamme turvallisuudesta.

Olen Hanna Nevantausta, 38-vuotias myyjä, ja ehdolla Eduskuntaan Vasemmistoliiton listoilta Uudeltamaalta. Minulle tärkeitä asioita politiikassa ovat pienituloisten ja erityisesti syrjäytyneiden tukeminen, työntekijöiden oikeuksien parantaminen, ilmastonmuutoksen vastainen työ reilun siirtymän avulla, hyvinvointivaltion palveluiden turvaaminen, sekä oikeudenmukainen talouspolitiikka. Toimin kunnanvaltuutettuna Vihdissä, lisäksi olen valtuustoryhmämme, sekä Vihdin Vasemmistoliiton puheenjohtaja.