Olen metsäntutkija ja kasvatuksen, koulutuksen sekä sote-palveluiden taloudellisen merkityksen puolestapuhuja. Lähiluonto on minulle henkireikä ja lukeminen mahdollistaa niin oppimisen kuin rentoutumisen. Perehdyn asioihin, tulen ihmisten kanssa toimeen ja etsin mielelläni ratkaisuja. Haluan varmistaa, että tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja osallisuus ovat todellisuutta ihan jokaiselle. Olen heikomman puolella ja minulle tärkeitä arvoja ovat inhimillisyys, luottamus ja oikeudenmukaisuus.

ei esittelytekstiä

Olen 44 vuotias, ensikertalainen ehdokas Uudenmaan piiristä. Asun Nurmijärvellä. Avomiehen kanssa matkaa taitettu yhdessä reilu 21 vuotta. Olen insinööri YAMK ja työskentelen IT-alalla Product Ownerina. Harrastan työltä ja politikoinnilta jäävällä vapaa-ajalla laulua eri muodoissa ja monenlaisia käsitöitä on tekeillä jatkuvasti.

Olen 40-vuotias biologi Oulun Kellosta. Valmistuin filosofian tohtoriksi 2013. Toimin Oulussa kaupunginvaltuutettuna ja yhdyskuntalautakunnan jäsenenä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella olen hallituksen jäsen ja varavaltuutettu. Merkittävä luottamustoimi on myös Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen varapuheenjohtajuus, jonka myötä olen jäsenenä Pohjois-Suomen neuvottelukunnassa ajamassa koko Pohjois-Suomelle yhteisiä asioita. Luottamustoimien ohella teen työkseni luontoselvityksiä.

Olen 48-vuotias maamme pohjoisimman kunnan, Kemijärven, kasvatti. Työurani olen toiminut pääsääntöisesti pienyritysten kehittämisen ja työllisyydenhoidon palveluissa.
Kotikunnassani olen kuudennen kauden valtuutettu, jolta ajalta mukaan on mahtunut yksi kausi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. 25 vuotta on kulunut myös maakunnallisissa tehtävissä. Nyt on vuorossa ensimmäinen yritys eduskuntaan. Paikka on kuitenkin tuttu 10 vuoden ajalta mm. ryhmäavustajan tehtävistä.

Kansanedustaja Hervannasta. Perhe: Harri ja mainiot kissat Silja ja Simo. Sydänasiana eriarvoisuuden torjuminen. Kunnia-asiana on, että pidetään huolta lapsista ja vanhuksista. Läheistä arjen turvallisuus, työelämän reiluus, toimivat palvelut, oikeudenmukainen verotus, koulutus, kulttuuri, liikunta ja lähiöiden kehittäminen. Vuosien varrella kokemusta ja osaamista on kertynyt, kenties näkemystäkin. Oinas-luonne tuo sisua, usko oikeudenmukaisuuteen intoa, ihmisten kohtaaminen voimaa.

Olen Keminmaassa asuva 63-vuotias toimittaja. Pääosan työurastani, 25 vuotta, työskentelin Kemissä ilmestyneessä Pohjolan Sanomissa.
Harrastuksiani ovat kuntapolitiikka, Rokkineuvos.fi -nettisivustoni pyörittäminen, järjestötoiminta sekä bändikeikoilla ja kulttuuritapahtumissa käynti.
Olen istunut Keminmaan valtuustossa vuodesta 2017 ja olen tällä hetkellä mm. kunnan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja sivistyslautakunnan jäsen. Lisäksi olen Vasemmistoliiton Lapin piirin puheenjohtaja.

Haluan rakentaa yhteiskuntaa, jossa eläimiä, luontoa ja nuoria kohdellaan arvostavasti ja hyvin. Haluan vaikuttaa niiden puolesta, jotka eivät siihen itse pysty tai joilla ei ole siihen riittävästi voimavaroja. Tämä tarkoittaa eläinten oikeuksien edistämistä, luonto- ja lajikadon etenemisen pysäyttämistä sekä nuorten hyvinvoinnin parantamista. Minulla on yli 20 vuoden kokemus toimimisesta kansalaisjärjestöissä, ja viime vuosina olen vaikuttanut myös poliitikkona Vasemmistoliitossa.

Olen työskennellyt työurani aikana lastensuojelussa, perhesosiaalityössä, päihde- ja mielenterveystyössä, järjestökentällä, muusikkona ja kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämisessä.
Olen ollut palveluiden käyttäjä, tiedän mitä on olla kaukana poissa, syrjässä. Tiedän mitä on olla työtön, rahaton ja arvoton. Tiedän miten julma ja kova yhteiskuntamme voi olla. Tiedän, että yhteiskuntamme ei ole tasa-arvoinen eikä ihmisoikeudet toteudu kaikkien osalta. Siksi olen ehdokkaana. Siksi myös SAK.

Olen tamperelainen yhteiskuntatutkimuksen opiskelija. Valtakunnan politiikassa eduskuntavaalit ovat tulokasvaalini, mutta vaikuttamistyötä olen sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa tehnyt jo pidempään. Haluan rakentaa parempaa maailmaa pitkäjäänteisesti. Eduskuntavaaleissa se tarkoittaa ennen kaikkea aidosti kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja vankkumatonta hyvinvointiyhteiskunnan puolustamista. Hyvinvointi ja toiveikas tulevaisuus kuuluu ihan jokaiselle, ei vain harvoille.